Vuoden 2013 häätrendit

Kuten kaikessa muussakin, myös häämaailmassa trendit pyörivät koko ajan kiihtyvää vauhtia. Suomessa pitkään on järjestetty hyvin perinteikkäitä häitä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana myös trendit ovat saapuneet Suomen häämaailmaan entistä vahvemmin. Seuraavaksi ajattelin esitellä muutaman oman suosikkini tämän vuoden häätrendeistä. Maailmalla nämä ovat jo kovassa nosteessa ja ennustan niiden rantautuvan myös tänne Suomeen viimeistään tänä kesänä!

DSC_0537

KIERRÄTYS

Kierrätys trendi on luonnollinen jatkumo tee se itse ja vintage trendeille, joita myös täälä Suomessa on päästy ihailemaan jo useampana kesänä. Suomihan on häiden suhteen varsinainen tee se itse ihmisten luvattu maa, mutta nykyään näillä sanoilla on myös muu merkitys kuin itse askarrellut kutsut tai omasta (tai vaarin) metsästä haetut juhannuskoivut. Blogeja kiertämällä voi rehellisesti todeta, että kun taitoa ja tahtoa löytyy mikään ei ole mahdotonta.

Kierrätys trendi on nähtävissä kahdella tavalla. Osa näkee sen tapana käyttää mahdollisimman paljon jo olemassa olevien esineiden käyttöä hääpaikan koristelussa ja osa näkee sen tapana käyttää häiden elementtejä mahdollisimman tehokkaasti myös häiden jälkeen. Luonnollisesti luonto kiittää kun pyritään pitämään molemmat mielessä. Vaikka aiheessa pitäydytään herkästi vain somisteissa, tulee muistaa että häissä on myös monia muita aspekteja, jotka voidaan toteuttaa totuttua ekologisemmin.

Tämä suunnittelija ennustaakin, että tulevaisuudessa tästä kierrätystrendistä kehittyy paremminkin ekologisuus trendi. Nyt jo maailmalla löytyy puhetta siitä, miten häiden aiheuttamaa hiilijalanjälkeä ja jätteen määrää voidaan pienentää ja uskon, että tulevaisuudessa tämä tuleva trendi tulee vaikuttamaan myös Suomessa.

NEUTRAALIT VÄRIT

Vaikka suloisen romanttiset pastellit tuntuvat vasta tulleen häämaailmaan ihastellaan maailmalla jo aivan erilaisia väripaletteja. Tämä uusi neutraali väripaletti koostuu valkoisen ja beigen eri sävyistä, sekä mintusta, että vaaleansinisestä. Kaikki hyvin harmonisia sävyjä, joita kuitenkin tähän asti ollaan käytetty lähinnä muiden värien pohjana, sen sijaan että ne olisivat pääosassa.

Suomessa minttua ja vaaleansinistä on perinteisesti käytetty talvihäissä tuomaan jäistä ja huurteista tunnelmaa. Tässä trendissä värejä käytetään kuitenkin aivan päinvastaisesti raikastamassa tukalia kesähäitä ja tuomassa rauhallisen rentoutunutta tunnalmaa. Sinisen eri sävyillähän on todettu olevan rauhoittavia vaikutuksia, joten ehkä myös tästä syystä ne ovat oiva valinta päivään joka pahimmillaan voi olla hyvin stressaava ja kiireinen.

JÄLKIRUOKA BUFFET

Voidaan varmasti turvallisesti todeta, että karkkibuffet on tullut Suomen häihin jäädäkseen, niin suuren innostuksen ja suosion se on morsiammissa ja jopa sulhasissa saanut aikaan. Maailmalla on kuitenkin jo hetki sitten siirrytty seuraavaan myös tässä asiassa. Mutta ei hätää, myös tämä on aivan yhtä makea! Eli jälkiruokabuffet! Erilaisten karkkien sijaan pöytään asetetaan samaan tyyliin esille erilaisia pienkokoisia jälkiruokia; kakkuja, kuppikakkuja, cake popseja, keksejä ja macaroneja.

Olennainen osa tätä trendiä on usein koko pöydän stailaus häiden teemaväreihin sopien. Suosittu valkoinen teemaväri jatkuu siis myös jälkiruokapöydässä paitsi somistuksessa, myös itse jälkiruokien väreissä. Näin saadaan aikaan hyvin vaikuttava ja muistiinjäävä tarjoilu kahvikierrokselle. Samalla se myös toimii erinomaisena tapana vahvistaa häiden teemaa ja värimaailmaa, tuoden koko paketin selkeämmin yhdeksi kokonaisuudeksi.

Kuvan ottanut Henri Pylväs.

Kuvan ottanut Henri Pylväs.

 

Tämän hetken suurin häätrendi Suomessa on kuitenkin ehdottomasti häiden muokkaaminen hääparin persooniin ja elämään sopivaksi ja tämä on ehdottomasti positiivinen asia! Yksilöllisyys on hienoa, eikä sitä pidä missään nimessä unohtaa kun suunnittellaan sitä elämän suurinta juhlaa!

Mitä olet mieltä?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s